Korjausrakentamista
Ihmisten ehdoilla.

Palvelumme

Linjasaneeraus

Putkiremontti on aina merkittävä investointi, ja usein myös haaste asukkaiden arjessa. Me tiedämme sen. Siksi olemme rakentaneet koko toimintamme niin, että kaikki sujuu alusta loppuun hallitusti, turvallisesti ja ilman huolia. 

Tiedostamme, että työskentelemme ihmisten kodeissa. Se tarkoittaa meille kunnioitusta, siisteyttä ja sitä, että pidämme sinut ajan tasalla remontin jokaisessa vaiheessa.

Olemme huomanneet, että kun työn lähtökohtana on ihmiset ja heidän kokemuksensa, niin tulos on priimaa ja tyytyväisyys taattu. Siksi voimme rehellisesti todeta, että teemme kaiken ihmisten ehdoilla.

Huoneistoremontti

Putkiremontti on myös mahdollisuus. Se on täydellinen hetki uudistaa kotisi juuri sellaiseksi kuin olet aina halunnut.

Kerro meille toiveesi ja haaveesi, me suunnittelemme ja toteutamme ne alusta loppuun. Työ valmistuu sovitussa aikataulussa ja budjetissa avaimet käteen -periaatteella.

Kotiremontit ovat se, mistä tarinamme lähti aikoinaan liikkeelle ja ne ovat meille edelleen sydämenasioita. Ja se näkyy työssämme.

Toimitilat

Me toteutamme toimitilasaneeraukset palvelu-urakkana. Huolehdimme muutostarpeistasi aina kun niitä ilmenee. Se mahdollistaa remonttien toteutuksen sujuvasti ja nopeasti ilman raskaita käynnistysvaiheita, jolloin läpimenoajat lyhenevät ja tilojen vuokraus helpottuu.

Toimintatapaamme kuuluu myös, että työt sovitetaan tilankäyttäjien elämään. Häiriöitä syntyy mahdollisimman vähän – toiminta ei lopu eikä kassavirta katkea.

Asiakas­lupaus

Luottamus + laatu + palvelu = Redan.

Ihminen on kaiken ytimessä. Jokainen asiakas tietää olevansa hyvissä käsissä. Hän tietää mitä tapahtuu, milloin tapahtuu ja kenen puoleen kääntyä. Yhteistyö on sujuvaa, viestintä selkeää ja sovitusta pidetään kiinni. Laadusta emme tingi, koska rakennamme kuin itsellemme. Olemme onnistuneet, kun lopputulos ylittää odotukset.

Asukkaat

Laatu

Ammattitaito

Aikataulu

Yritys

Luottamus, laatu ja palvelu –
ne ovat Redanin lupaus.

Putkiremontit eivät useimmille ole elämys, jota odottaa. Siksi olemme olemassa: tuomassa korjausrakentamiseen selkeyttä, sujuvuutta ja inhimillisyyttä.

Asiakas kokee olevansa hyvissä käsissä alusta loppuun ja lopputulos ylittää odotukset. Emme tingi laadusta, vaan rakennamme aina kuin itsellemme.

Ihmisläheisyys näkyy koko organisaatiossamme. Ammattitaitoinen henkilöstömme valmistautuu huolellisesti, työskentelee täsmällisesti ja viimeistelee työn tarkkuudella, joka tuntuu ja näkyy vuosikymmeniksi eteenpäin.